Olen onneton kun kulta et oo täällä mun vierellä Tahdon vaan leikkii sun katseella, sun kielellä Vaik' takana meil ei oo kauheen suurta historiaa On sinusta tullut minulle enemmän kuin kukaan saattais uskoakaan Oi rakas sinusta on tullut melkein kuin osa minua Nyt oikeasti sydämessäni tiedän, että rakastan sinua Sun tuoksus mä tunnen mun vaatteissain, Sillon kun oot mun luona vain mun ihanissa aatteissain Tiedän, etten kaikkee voi saada Mutta ei tää välimatka mun tunteita sua kohtaan minnekään kaada

Pysähdyin kerran täysin kuuntelemaan, kun radiosta kuului tämä kappale:
 IRINA - Et huomaa 

Mun sydän ei toimi enää niin kuin ennen
Ei, se ei toimi enää niin kuin sen odotetaan toimivan
Sen syke suuntautuu nyt aivan toiseen suuntaan

Mut sä et sitä huomaa
Ei, et huomaa

Mun kädet ei toimi enää niin kuin ennen
Joskus tuntuu kuin niissä ei ois tuntoa ollenkaan
Ne sivuilla roikkuu vaikka tulet minuun kiinni

Mut sä et sitä huomaa
Et kai tahdokaan

Mun silmät ei löydä sinua niin kuin ennen
Katse harhailee vain yhteen pisteeseen, nauliutuu
Hymy useammin toisaalle suuntautuu

Muttet sitä huomaa
Mitä se tarkoittaa?

Silti rakastan sua enemmän kuin ennen

Laulu kuulostaa todella kauniilta. Irina laulaa kappaleessa, niin herkästi ja sanoja tarkoittaen, että se saa minut herkistymään.  

Sanat eivät ole minun elämääni verrannolliset, koska ole itse tällä hetkellä rakastunut. Rakkaudesta en tiedä. Sitä juuri pohdin edellisessä kirjoituksessani; 

milloin rakastaa oikeasti. 

Olen suhteessani erittäin onnellinen,  ongelmana on vain, että poikaystäväni on armeijassa. Kuitenkin viikonloput ovat kuin pehmeää, vaaleanpunaista, höttöistä hattaraa. 

 Jokaisessa syvässä suhteessa on varmaan aika jollaista Irina laulussaan kuvailee; ei näe toista enää samallalailla, ei näe enää toisen toisen valtavaa ihanuutta, mutta silti rakastaa toista PALJON <3  l

Rakkaus on sanana yksinkertainen, joku rakastaa ruokaa toinen rakastaa hyvää elokuvaa, kolmas rakastaa harrastustaan, ne ovat helppoja ymmärtää. Mutta entä jos rakastaa toista henkilöä, mitä se tarkoittaa? Kukaan ei varmasti pysty selittämään sitä. Mutta rakkauteen tarvitaan monia asioita, kuten:

-toiseen täytyy luottaa

-toiseen täytyy osata turvautua -toisesta täytyy välittää

-toisen kanssa täytyy olla helppoa viettää aikaa

-toisen pienet virheet täytyy hyväksyä, kukaan ei ole täydellinen

-täytyy olla kemiaa.                                                                                                                      -mutta mitä se on?

-toinen täytyy tuntea paremmin, kuin vain pinnalta.

-Toisesta täytyy olla nähnyt kaikki puolet, hyvöt ja huonot, mutta silti tunteet ovat suuret

-toista kohtaan täytyy tuntea jotain syvällistä

-Toiselle voi puhua melkein mistä vain

-jos toinen tarvitsee omaa rauhaa, sitä täytyy osata antaa

-ei saa hallita toisen elämää

 

Rakkaus on tunteena valtava, valtava mysteeri.

Milloin on oikea hetki sanoa toiselle rakastavansa?

Minua itseäni suoraan sanottuna ärsyttää, jos kahden viikon seurustelun jälkeen sanoo rakastavansa, rakastunut voi olla, mutta ei toista voi tuntea silloin niin hyvin, että voisi sanoa rakastavansa. Silloin ei varmasti ole nähnyt kumppania huonoina hetkinä, eikä silloin myöskään voi tuntea toista tarpeeksi syvältä.

Rakkaus vs rakastunut

- siinä on mielestäni valtava ero.

Rakastava henkilö voi olla rakastunut, mutta rakastunut ei välttämättä rakasta. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Osa 6

Saavuimme sairaalan pihalle. Mikko avasi ovensa, mutta olin niin hämilläni kaikesta, että en ollut edes tajunnut auton pysähtyneen. Mikko kiersi auton minun puolelleni ja avasi puoleiseni oven.

-       Hei, ollaan perillä. Nouse ulos autosta, niin mennään ettimään se sun kaveris. Mikko otti kädestäni ja katsoi minuun.

Käänsin katseeni Mikkoon, silmäni luultavasti punottivat ja olivat todella apeat. Sellainen olo minulla ainakin oli.

-       Entäs jos Aliisa ei oo kunnossa? Mitä mä sitten teen? Aloin taas itkeä.

Mikko otti turvavyöni auki ja auttoi minut ylös.

-       Aliisa saattaa olla ihan hyvässä kunnossa. Täytyy vain mennä sisälle. Älä mieti mitään. Minä olen tässä tukenasi.

 Mikon siniset silmät näyttivät entistä mukavammilta. En ollut koskaan ollut hyvä luottamaan ihmisiin, mutta tähän lähes ventovieraaseen luotin, olisin melkein ollut valmis luottamaan henkeni hänen käsiinsä. Melkein.

Kävelimme käsi kädessä sairaalan pääovesta sisään. Päävastaanottotiskiltä valkoiseen sairaanhoitajan pukuun pukeutunut nuori nainen ohjasi meidät osastolle, johon ensiapupotilaat viedään. Meidän piti vain seurata lattiassa näkyvää tumman vihreää viivaa.

Ensiapu osastolla oli tungosta. Saimme kuitenkin pysäytettyä erään kiireisen näköisen naisen.

-       Anteeksi, mutta ystävämme on kai tuotu tänne viimeyönä. Emme tiedä mikä hänellä on, mutta alkoholilla oli varmasti osuutta siihen. Nimi on Aliisa,

Mikko kääntyi katsomaan minua, koska ei muistanut Aliisan sukunimeä.

-       Nurminen, Aliisa Nurminen. Sanoin nopeasti ja jäin katsomaan odottavasti naista.

-       Nimi kuulostaa tutulta, mutta olen ollut töissä aamuyöstä lähtien ja alkoholin alaisia nuoria potilaita on sadellut tänä yönä tavallista enemmän. Mennään kuitenkin katsomaan koneelta.

Nainen osoitti vastaanottotiskiä ja lähti kävelemään siihen suuntaan. Hän naputteli tietokoneella hieman ja hymisi itsekseen. Yhtäkkiä naisen toiminta pysähtyi ja hänen ilmeensä meni vakavaksi. Hän katsoi meihin, huokaisi ja sanoi:

-       Aliisa Nurminen on tuotu tänne kello 3.13, hänen tilansa vaikutti vakavalta ja hänelle tehtiin useita toimenpiteitä. Tämän hetkistä tilaa en tiedä, mutta hän on viidennessä kerroksessa osastolla T5. Sieltä saatte lisätietoja. Hissit ovat tuolla.

Lähdimme juoksemaan hisseille, kesken matkaa minulle tuli todella ahdistunut olo, joten pysähdyin.

-       Mikä tuli? Mikko myös pysähtyi ja tuli lähemmäs minua.

-       En tiedä. Sanoin itku kurkussa. Mennään nyt Aliisan luo on pakko päästä.

Juoksimme hisseille. Hissi ei meinannut millään saapua, joten ränkytin hissin nappulaa. Vihdoin hissi tuli, astuimme sisään ja Mikko painoi mustaa nappulaa, jossa oli valkoisella numero 5. Hissi lähti ylöspäin. Ne olivat elämäni pisimpiä sekunteja, kun hissi siirtyi pohjakerroksesta viisi kerrosta ylemmäs.

Hissistä ulos päästyämme oli taas yksi tiski, jonka takana kaksi sairaanhoitajaa juorusi keskenään.

-       Mistä löydämme Aliisa Nurmisen? Kysyin pikaisesti itkien.

-       Ja anteeksi ketähän te olette? Toinen sairaanhoitajista kysyi nyrpeästi.

-       Olemme Aliisan ystäviä, Mikko sanoi, kun en saanut sanaa suustani

-       Hän on tuolla kolmoshuoneessa. Sairaanhoitajista lyhyempi sanoi ystävällisesti, huomattuaan kollegansa nyrpeän sävyn.

Lähdin kohti huonetta.

-       Odottakaa hetki. Ette voi mennä sinne. Nyrpeä hoitaja osoitti minua pysähtymään.

-       Siellä tehdään toimenpidettä, joten teidän täytyy istua odottamaan. Toinen hoitaja korjasi.

Istuimme Mikon kanssa huoneen ulkopuolella oleville penkeille. Istuttuamme hetken poika käveli luoksemme kahvikuppi kädessä.

-       Masa! Mikko sanoi tervehdykseksi. Millainen tilanne täällä on?

-       En tiedä eivät ole päästäneet minua katsomaan, mutta ei vaikuta hyvältä. Tyttö oli tajuttomana, kun me tuotiin se tänne. Poika katsoi maata harmistuneesti.

Purskahdin suurempaan itkuun, kuin koskaan tänään. Aliisalla ei ollut kaikki hyvin ja meidän täytyi vain odottaa.

Osa 5

Saavuimme asemalle, Mikko parkkeerasi auton lähimpään vapaaseen parkkiruutuun. Astuimme ulos autosta ja juoksimme poliisiaseman pääovesta sisään. Sisällä oli muutamia ihmisiä jonottamassa tiskille, luultavasti passia hankkimassa tai jotain vastaavaa. Tyhjänä oli kuitenkin yksi piste, jonka yläpuolella luki jokin rikoksiin viittaava sana, en katsonut sitä kauheasti, koska halusin vain nopeasti saada selvyyttä asioista.

-       Anteeksi. Onkohan Aliisa Nurminen tuotu tänne viime yönä. Sanoin tiskillä nököttävälle naiselle.

-       Päivää. Ei, ei täällä ole kyllä ketään sen nimistä säilössä. Eikä nimettömiä nuoria neitejä muutenkaan. Nainen tiskin takaa sanoi nyrpeästi.

-       Entä Veli-Pekka Holmen?  Mikko sanoi nopeasti perään. Hänen isälleen ainakin soitettiin, että hän olisi täällä.

-       Kyllä Veli-Pekka löytyy. Tulitteko hakemaan häntä?  Virkailija kysyi samalla kaivaen esiin jotain lomaketta.

-       Ei, emme tulleet hakemaan häntä. Meillä on hänelle kysyttävää, ja lisäksi hänen isältään asiaa. Mikko otti keskustelusta ohjat käsiinsä.

-       Selvä. Voin viedä teidät hänen luokseen, mutta joku saa kyllä tulla maksamaan hänen takuunsa. Hän rikkoi yöllä toisten polkupyöriä, oli aivan humalassa, virkailija huokaili.

Virkailija johdatti meidät käytävään, jonka varrella oli molemmin puolin ovia, joissa oli pieni kalteri ikkuna.

-       Uskallatteko mennä sisälle, vai puhutteko oven läpi? Virkailija kaivoi avainta.

-       Uskallamme mennä sisään. Vastasin hieman täristen.

Virkailija avasi oven ja astuimme Mikon kanssa sisään. Mikko huomasi, että minua pelotti hieman mennä selliin, jossa minulle tuntematon nuori istui krapulaisen näköisenä, joten hän tarttui minua kädestä. Lämmin tunne levisi sisälläni sekoittuen pelkoon.

-       Hei VP. Käytiin teidän luona ja kuultiin, et oisit täällä. Mikko hoiti puhumisen.

-       Joo täällä mä oon. Oli vähän hämärä ilta eilen. VP sanoi. Pääsenkö mä nyt täältä ulos?

-       Sori, mut sun faijas sano, että saat selvitä omin voimin. Vanessa kyl sano, et jos soitat sille niin se voi ehkä tulla auttaan. Huomasin, että Mikon kävi sääliksi ”kaveriaan”. Minunkin kävi, vaikken edes tuntenut koko henkilöä.

Töytäisin Mikkoa hieman, että hän tajuaisi kysyä Aliisasta.

-       Hei semmonen, et kun semmonen brunette likka lähti sun mukaan eilen. Semmonen Aliisa, niin tietkö missä se on, kun tää tässä ettii sitä. Mikä sun nimes muuten on? Tajusin itsekin vasta, ettei Mikko tiennyt nimeäni.

-       Katja. Vastasin hiljaa

-       Jaa se. Joo kyl mä sen muistan. Se oli mun mukana koko illan. Oli kyllä aika huonossa kunnossa. Kun poliisit vei mut, niin tais olla sammuneena siihen yhelle penkille. En sit tiiä, ku siinä oli muutakin porukkaa. Mutta sen voin sanoo, että selvin päin se ei kyllä ollu. VP naurahti

-       Osaatko sanoo ketään, joka ois ollu siinä mukana? Mikko kysyi. Ja minä oli purskahtaa itkuun.

-       Tiekkö sen Masan? No se oli siellä kummiski. Se tais olla jopa selvin päin, VP hämmästeli.

-       Joo mulla taitaakin olla sen numero. No pärjäile sää. Soita sille Vanelle. Me lähetään tästä Katjan kanssa. Mikko veti minut kädestä ulos tunkkaisesta kopista.

Kävelimme takaisin poliisiaseman aulaan, josta Mikko soitti tälle Masalle. Kuulin puhelusta vain Mikon sanat

-       ..Moi mitä jätkä.. Hei olit viime yönä semmosen Aliisan seurassa, brunette likka. Niin osaakko sanoo missä se nyt on? ...  Aa, ok. Niin missä tarkalleen? .., Sama tyttö kuitenki? … Ja oot varma? … Okei kiittin moi.

Mikko sulki puhelimen ja katsoi minua. Hän meni hieman surulliseksi.

-       No mitä? Missä se on?  Halusin tietää, missä paras ystäväni oli.

-       Aliisa on sairaalassa. Masa ei tienny tarkemmin mikä sillä on.

 En ollut uskoa korviani.  Itku valtasi minut.

-       Lähetään sinne sairaalaan ja selvitetään mikä on hätänä, sanoi Mikko ottaen minut käsivarsiensa suojaan.

-       Joo mennään, minä sanoin nyökyttäen

Kävelimme takaisin autolle.  Ja lähdimme kohti sairaalaa. En saanut itkua loppumaan. Entä jos ystävälläni, ei olisikaan kaikki kunnossa.